Byssa panostaa monipuolisuuteen - lounas kerää kehuja

Ravintola Byssa tarjoilee herkullista lounasta Rauman Kaivopuistossa sijaitsevassa Teknologiatalo Sytyttimessä. Byssan maittavista antimista nautitaan viikon jokaisena arkipäivänä klo 10.30-13.30.

- Pyrimme tarjoamaan kaikille jotakin. Haluamme, että asiakkaat kokevat saavansa meiltä monipuolisesti erilaisia lounasvaihtoehtoja, pitkän linjan keittiöpäällikkö Mika Koivisto kertoo.

- Olemme huomioineet tarkoin erityisruokavaliot. Joka päivä on tarjolla kasvisvaihtoehto. Samoin gluteenittomat, laktoosittomat ja vähälaktoosiset tuotteet.

Byssassa lounaan hinnalla voi nauttia juuri sen kokoisen annoksen kuin itse haluaa. 

- Se on tärkeä asia, sillä näin varmistetaan, että jokainen saa vatsansa varmasti täyteen. Hintaan sisältyy myös juomat, salaattipöytä, leivät ja levitteet sekä kahvi.

Erilaiset teemaviikot ja sesonkiruuat kuuluvat Byssan vuosirytmiin.

- Hyödynnämme aina vuodenaikojen tarjoamia tuotteita. Syksyllä sellaisia ovat esimerkiksi sienet ja keväällä parsa.

Byssan henkilökunta saa viikoittain lounaasta runsaasti positiivista palautetta.

- Paljon kehutaan juuri tuota aiemmin mainitsemaani monipuolisuutta. Myös runsas salaattipöytämme kerää kiitosta.

Koivisto kertoo, että asiakkaiden palautteita kuunnellaan ja niihin pyritään aina reagoimaan.

- Olemme esimerkiksi keventäneet ruokia vähentämällä kerman käyttöä. Se on yksi sellainen reagointi, jonka olemme tehneet asiakastyytyväisyyskyselyn perusteella.

Ravintola Byssan lounaalle ovat kaikki tervetulleita.

- Meillä käy täällä päivittäin lounastamassa niin toimistoissa työskenteleviä kuin myös niitä niin sanottuja haalarimiehiä. Paljon on myös eläkeläisiä ja lapsiperheitä. Se kertoo mielestäni siitä, että onnistumme monipuolisen tarjonnan tavoitteessamme.

Lounastaminen Byssassa on myös ajallisesti helppoa, sillä ravintola sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä keskustasta.

- Ja parkkipaikalla on runsaasti tilaa, joten auton pysäköimiseen ei tuhraudu aikaa usein rajallisesta ruokatunnista, Koivisto muistuttaa.

Ravintola Byssan lounas on tarjolla arkisin klo 10.30-13.30 osoitteessa Sinkokatu 11, Teknologiatalo Sytytin. Tavoitat meidät puhelimitse numerosta 010 229 5 229.

Byssan viikon lounaslista löydät täältä.

Tutustu lisää osoitteessa www.byssa.fi


Kolme kaupunkia, tuhansia tarinoita ja ikuisia muistoja - Raum Rome Paris vahvasti esillä Hovin hotelleissa!

Iiro Koski ja Outi Montonen Raum Rome Paris -paidoissa hotelli Kalliohovin vastaanotossa. Taustalla Raum Rome Paris -taulu.

Hotel Kalliohovi ja Hotel Raumanlinna tekevät tiivistä yhteistyötä Raum Rome Paris -brändin kanssa. Molempien paikallisten hotellien vastaanotoissa on päivittäin vahvasti esillä paikallinen Raum Rome Paris.

– Viime jouluna Hovi Salesilta oltiin yhteydessä, ja kyseltiin onnistuisiko asiakaslahjoiksi kangaskasseja ja postikortteja. Keväällä päätimme laajentaa yhteistyötämme. Nyt hotellien vastaanottojen väki ja ravintoloiden tarjoilijat pukeutuvat Raum Rome Paris T-paitoihin, Iiro Koski kertoo.

Molempien hotellien vastaanottojen seinältä löytyy kolmea kovaa kaupunkia esiin nostavat taulut.

– Raumanlinnassa ja Kalliohovissa käy ihmisiä eri puolilta Suomea ja ihan ympäri maailman. Mielestäni tässä yhteistyössä nivoutuu hienosti yhteen Raum Rome Parisin sanonta: kolme kaupunkia, tuhansia tarinoita ja ikuisia muistoja.

Iiro Koski kävi kesäkuun alussa vieraana Ravintola Kapteeninhuoneen Kapteenin pöydässä.

– Kaikkihan lähti liikkeelle vanhasta raumalaisesta sanonnasta ja ajatuksesta suunnitella siitä logo. Mietin pitkään erilaisia symboleita, jotka toimisivat samalla graafisina kirjaimina. Luonnollisesti niiden piti sopia kyseisten kaupunkien teemoihin ja kertoa kaupungin historiaa.

Miksi ankkuri? Miksi roomalaiset numerot? Miksi Eiffel-torni? Käy lukemassa juttu brändin synnystä ja tarinasta logon takana täältä.

Raum Rome Paris -tuotteita voit ostaa nettikaupan lisäksi nyt myös keskeltä Vanhan Rauman idylliä. Kivijalkamyymälä löytyy Kuninkaankatu 7:n sisäpihalta. Aukioloajat löydät seuraamalla Raum Rome Parisia Instagramissa ja Facebookissa.

Vietä kesälomaa Raumalla ja shoppaile Raum Rome Parisia. Idyllinen merikaupunki Vanhan Rauman kujineen tarjoaa hienot puitteet niin romanttiselle viikonlopulle kuin koko perheen kesälomariennoille.

Tarjoamme Hotel Kalliohoviin ja Hotel Raumanlinnaan nyt kesäiset alennushinnat. Yövyt hotelleissamme jopa -25% ja -35% alennuksilla. Paketit myös pariskunnille ja perheille!

Tutustu HOT-, CITY- ja FAMILY-tarjouksiin klikkaamalla halumaasi tarjousnimikettä.